Asikkalan kunnan tiedote

Asikkalan kunnan tiedote 13.4.2021Kaivosvaraus Asikkalan kunnan alueelleAsikkalaan kuntaan on tullut tieto kaivoslain mukaisesta kaivosvarauksesta. Varaaja on Pallagen Oy. Varaus kohdistuu Asikkalan, Heinolan ja Sysmän kuntien alueelle. Asikkalassa alueeseen kuuluu Kalkkinen ja osa Kopsuon alueesta. Varauksen voimassaolo päättyy 23.12.2022. Varausilmoituksen on hyväksynyt Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kaivoslain (621/2011) perusteella.Varausilmoitus antaa toimijalle etuoikeuden malminetsintälupaan, eli toimijalla on oikeus tehdä geologisia mittauksia ja havaintoja sekä ottaa vähäisiä näytteitä, mikäli toimenpiteestä ei aiheudu vahinkoa eikä vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä. Varaus ei kuitenkaan oikeuta malminetsintään, kaivamiseen eikä louhimiseen. Varaajan suunnitelmissa on tehdä alueella kaivoslain 7 §:n mukaista etsintätyötä, geologista kartoitusta, maaperä- ja moreeninäytteenottoa, vähäistä näytteenottoa alueen kalliopaljastumista sekä korkean resoluution geofysiikan lentomittauksia.Varaus ei rajoita maanomistajien oikeuksia, eikä mahdollisia muita maankäytön tarpeita ja suunnitelmia. Kilpailijat eivät voi hakea varatulle alueelle malminetsintälupaa tai kaivoslupaa. Tässä kohden valitusoikeus on tarkoitettu lähinnä kilpaileville toimijoille. Jos toimija myöhemmin hakee malminetsintälupaa, se kuulutetaan, pyydetään lausunnot kunnalta ja maanomistajat voivat antaa omat muistutuksensa. Varsinaisen kaivoksen perustaminen vaatii myös kaivosluvan, jonka hakuvaiheessa haitankärsijöillä on mahdollista tulla kuulluksi.Kunnanhallitus kokoontui 12.4.2021 ja keskusteli asiasta. Kuntalaisten suunnalta on tullut hallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle runsaasti yhteydenottoja aiheesta. Kunnanhallitus seuraa tilannetta kaivosvarauksen osalta tarkkaan ja antaa asiasta lausunnon heti, kun se prosessin mukaisesti on mahdollista. Kunta toteaa, että alue on keskeisiltä osiltaan matkailullisesti arvokas ja vesistön merkitys on elintärkeä koko alueelle. Alueella on myös tärkeitä kulttuurimaisemia, merkittäviä luontoarvoja, ruuantuotantoa ja asutusta. Kunta tiedottaa tilanteesta omalta osaltaan kunnan verkkosivuilla ja kunnan sosiaalisen median tileillä sekä virallisissa kuulutuksissa.Lisätiedot:Kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbackap. 044 778 0210rinna.ikola-norrbacka@asikkala.fi