Syysmietteitä

Niin se meni tämäkin lämmin kesä. Nopeasti niinkuin aina. Keväällä ajattelee ehtivänsä tehdä monenmoista mutta sitten huomaakin että, koulut alkaa ja kesä on melkein ohi. Tätäkin kesää varjostivat vielä koronarajoitukset, mutta kyläpäivä saatiin pidettyä ja

ikääntyneiden muistelukahvit. Aivan ihana tapahtuma. Siellä kesäpojat kirjasivat ylös kyläläisten muistoja. Asukkaista, entisistä kyläläisistä, harrastuksista, kulkemisesta ja monenlaisia muita mietteitä. Tätä tilaisuutta kevensi Lailan ja sisarensa Tainan kanteleen soitto ja laulu. Yhteislaulujakin laulettiin. Ihania Vintage Rusty kahvilan leivonnaisten kera kahvikin maistui erityisen hyvältä.

Nyt on luonto värikkäimmillään. Punaisia, oransseja, keltaisia,vihreitä ja kaikkea näiden välimuotovärejä saamme ihastella välillä auringon paisteessa, välillä aamu sumussa ja sateessakin. Koronarajoituksia on purettu ja tapahtumiakin taas järjestetään. Kyläyhdistyksen hallituskin miettii tapahtumia ja ainakin kauneimmat joululaulut on jo ollut keskustelussa.

Asikkalan kunta on uudistanut verkkosivunsa. Niitä voit käydä katselemassa ja lukemassa https://asikkala.fi/ ja samalla vastata Asikkalan tulevaisuuden strategia kyselyyn.

Mukavaa syksyä. Palataan ja nyt mietintämyssy päähän, missä luuraa uusi kyläyhdistyksen puheenjohtaja? -Päivi