Kyläyhdistys

Mustjärvi sijaitsee Kalkkisten ja Vesivehmaan kylien välissä ja kylä rajautuu entisen Mustjärven koulupiirin alueeseen. Ja jotta kylän hämmentävyys saataisiin huippuunsa, niin kerrottakoon vielä, että alueen postitoimipaikka tunnetaan nimellä Pietilä. No niin tai näin. Meille ovat tervetulleita kaikki!

Kylämme enemmän ja vähemmän sykkivänä sydämenä toimii kylätalo Riuttala. Taloa voi vuokrata yksityistilaisuuksiin ja sieltä löytyvät astiastot ja kalusteet noin 80-100 vieraalle. Riuttalassa on käytössä myös teollisuustiskikone ja kaksi uunia.

Riuttalassa on järjestetty ja saa järjestää monenlaista toimintaa niin kyläläisten kuin vapaa-ajanasukkaiden iloksi. Talolta löytyy mm. biljardipöytä, tv ja PS4 konsoli, lasten pomppulinna ja jalkapallomaalit. Kylän nuoret ovat saaneet pitää Riuttalaa kokoontumispaikkana ja onpa siellä vietetty niin leffailtoja kuin yön yli kestäneitä lanejakin. Varttuneempi väestö on kokoontunut myös korona aikana turvallisille kahvitteluille ja kuulumisten vaihteluun. Jumppaakin on ollut ja pienempien lasten kerhoja. Riuttalassa on paljon neliöitä käytettäväksi ja vuodessa on 365 paivää jolloin tuo vanha, joskin juuri kunnostettu talo, ilahtuisi elämästä.

Liity kyläyhdistykseen ja tule rohkeasti mukaan toimintaan!